Tunnesäätelyn vaikeudet ja haastava käyttäytyminen

Mitä ovat tunnesäätelyn vaikeudet?

Lapsen tunnesäätelyn vaikeudet voivat ilmetä eri tavoin, esimerkiksi äkkipikaisuutena, yllättävinä raivokohtauksina tai jatkuvana ahdistuksena. Lapsella voi olla vaikeuksia tunnistaa ja ilmaista oikein tunteitaan, mikä voi johtaa vaikeuksiin sosiaalisissa suhteissa ja arjen tilanteissa. Tunnesäätelyn vaikeudet voivat olla seurausta monista eri tekijöistä, esimerkiksi lapsen synnynnäisestä temperamentista, aikaisemmista kokemuksista tai ympäristön vaikutuksista.

519A9804

Kuinka me autamme lasta, jolla on tunnesäätelyn haasteita?

Toimintaterapiaa tunnesäätelyn haasteisiin voi hakea silloin, jos tunnesäätely merkittävästi vaikuttaa lapsen arkeen tai esimerkiksi hidastaa lapsen kehitystä. Toimintaterapiassa voidaan leikkien, tarinoiden tai kuvien avulla auttaa lasta tunnistamaan ja nimeämään tunteitaan ja pyritään auttamaan lasta ymmärtämään, mitä hän tuntee ja miksi. Toimintaterapiassa harjoitellaan erilaisia tunteiden säätelykeinoja, ja etsitään lapselle parhaiten sopivat keinot, jotka pyritään siirtämään osaksi arkea. Roolipelien ja leikkien tai tukilasten kanssa harjoittelun avulla voidaan opetella tunteiden käsittelyä sosiaalisissa tilanteissa. Usein terapia toteutuukin osittain lapsen arkiympäristössä, jotta taitoja päästään harjoittelemaan todellisissa arjen tilanteissa.

Terapeutti voi auttaa myös luomaan arkeen rutiineja ja struktuureja sekä lisätä arjen ennakoitavuutta, mikä voi vähentää lapsen ahdistuneisuutta ja tukea tunteidensäätelyä. Terapeutti ohjaa ja tekee yhteistyötä myös lapsen vanhempien ja muiden lasta hoitavien aikuisten kanssa pohtien yhdessä ja ohjaten, kuinka lähiaikuiset voivat tukea lapsen tunnesäätelyä arjessa.

Keskittyminen ja tarkkaavuus

Mitä ovat keskittymisen ja tarkkaavuuden haasteet?

Keskittymisen ja tarkkaavuuden haasteet voivat ilmetä lapsilla häiriöherkkyytenä, vaikeutena seurata ohjeita ja lyhytjänteisyytenä tehtävissä. Näiden haasteiden taustalla voi olla neurobiologisia tekijöitä, kuten ADHD, aistitiedon käsittelyn vaikeuksia, psykologisia tekijöitä (kuten ahdistus tai univaikeudet) sekä ympäristöllisiä häiriötekijöitä. Nämä haasteet voivat vaikuttaa lapsen koulumenestykseen, sosiaalisiin suhteisiin ja arjen hallintaan.

Kuinka autamme lasta, jolla on keskittymisen ja tarkkaavuuden haasteita?

Toimintaterapeutti voi auttaa lasta, jolla on keskittymisen ja tarkkaavuuden haasteita monin eri keinoin. Terapeutti voi muokata lapsen ympäristöä häiriötekijöiden vähentämiseksi ja rutiinien selkeyttämiseksi. Hän voi opettaa lapselle itsesäätelytaitoja, kuten hengitys- ja kehotietoisuusharjoituksia, jotka auttavat hallitsemaan vireystilaa ja parantamaan keskittymistä. Lisäksi lapselle voidaan tarjota aistitukea, jos haasteet liittyvät aistiyliherkkyyteen.

Tehtävien pilkkominen pienempiin osiin auttaa lasta keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, ja terapeutti voi myös tukea lapsen motivaatiota yhdistämällä kiinnostuksen kohteet oppimiseen. Vanhempien ja opettajien ohjaus on tärkeää, jotta lapsen ympäristö tukee hänen kehitystään. Terapeutti seuraa lapsen edistymistä ja mukauttaa tukitoimia tarpeen mukaan, varmistaen, että lapsi saa parhaan mahdollisen tuen.